Vaikka astrologian alkuperää ei tiedetä, on sitä harjoitettu jo varhain Babyloniassa, Egyptissä, Intiassa ja Kiinassa.
Varhaisia muotoja on käytetty jo Babyloniassa ja Egyptissä vuonna 1500 eKr. vaikka egyptiläiseen astrologiaan on sekoittunut babylonialaista ja kreikkalaista. Tämä uusi hellenistinen-kaldealais-egyptiläinen sekoitus liitti yhteen uskonnollisempaa maagista käytäntöä, mikä kehitti astrologiaa. Babylonian eteläisemmän osan asukkaita nimitetään kaldealaisiksi vuosina 612 – 539 eKr. mikä on aikaa, jolloin astrologiasta tuli ennustusmenetelmä, jota papit harjoittivat. Länsimainen astrologia on nykyään yleisin astrologian muoto Euroopassa, Amerikassa ja Australiassa. Ennustuksia julkaistiin almanakoissa ja kirjoissa vuodesta 1850. Sunday Expressin toimittaja pyysi R.H. Nayloria tekemään vuonna 1930 vastasyntyneelle Englannin prinsessa Margaretille ”Mitä tähdet ennustavat uudelle prinsessalle” ennustuksen.
Babylonian aikaan 700 eKr. astrologia kehittyi, sillä he huomasivat Auringon kierron muutokset ja löysivät ekvaattorin sekä planeettojen liikkeen samalla tasolla ekliptikalla, joten jo tuolloin oli astrologian perusasiat valmiina. Kuukalenteri oli käytössä. Vuosina 560 – 470 eKr. kulmasuhteet perustuivat pitkälti Pythagoran luomiin alkulukujen merkityksiin. Sekstiili ja trini miellettiin hyviksi, kun taas neliö ja oppositio huonoiksi. Egyptiläiset käytännöt yhtyivät kreikkalaisiin, minkä tuloksena syntyi hellenistinen astrologia, jota käytettiin 476 jälkeen ajanlaskun alkuun asti. Kreikassa oli täysin kehittyneitä eläinratoja vuonna 270 eKr. mikä piti sisällään laatujen kolmijaon. Hellenistiset vaikutteet tulivat vahvasti Aleksandriaan, josta tuli kuuluisine kirjastoineen välimeren kulttuurin keskus. Yksi tunnetuimmista kirjastoista oli Ptolemaios Soter I kirjasto Museionin yhteydessä
Tähtitiede syntyi säännöllisyyksien havaitsemisesta. Horoskooppi tuli sanana tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä. Se tarkoittaa tunnin tarkkailua ja tulee kreikan sanoista horo eli tunti ja skopos eli tarkkailija. Aluksi astrologiassa käytettiin taivaalla näkyviä tähtiä ilmaisemaan planeettojen asemia, mutta jo 600-luvulla eKr. siirryttiin tähdistöjen sijaan käyttämään 30 asteen levyisiä merkkihuoneita. Kuun kierto huomattiin 27.3 vuorokaudeksi ja Venus palasi 8:n vuoden välein samaan kohtaan, tosin aina 4 vuorokautta aiemmin. Keskiajalla huonejako oli 1. elämä, 2. omaisuus, 3. sisarukset, 4. isä, 5. lapset, 6. terveys, 7. vaimo, 8. kuolema, 9. uskonto, 10. valta, 11. hyväntekijät, 12. vankila.
Savitauluissa on mainintoja kuunpimennyksistä ja niiden merkityksistä alueiden kohtaloissa jo vuodelta 750 eKr. Efemeridien kaltaisia planeettamerkintöjä savitauluista on löydetty ainakin 7, joista varhaisin on 274 eKr. Säätila Venuksen nousun yhteydessä oli merkittävä ennustuksissa. Cyril Faganin mukaan sideerisestä eläinradasta on kiilakirjoituksia jo noin 800 eKr. mutta prototyyppejä on todennäköisesti ollut jo aiemmin. Egyptiläiset elivät ikuisen elämän odotuksessa, palvoten korkeimpana jumalana Aurinkoa. He jakoivat vuorokauden neljään osaan. Kreikkalainen historioitsija Herodotos huomasi matkustaessaan 400-luvulla Egyptissä, että siellä vuosi oli 365 vuorokauden mittainen, karkausvuosia ei aluksi tunnettu. Kuukausia oli 12 ja jokaisella kuukaudella oli oma jumalansa sekä kuukausi jaettiin vielä kolmeen osaan eli ns. dekaaniin. Dekaaneja käytettiin parantamiseen niin, että jokaiseen dekaaniin kuului jokin tavallinen sairaus. Myöhemmin dekaaneita käytettiin eläinradan merkkien yhteydessä, mistä syntyi nykyinen dekaanijako, eli jokaisessa merkissä on kolme 10 asteen dekaania.
Egyptiläisellä Nectanebuksella oli kädessään kultainen astrolabi, jossa oli kolmessa kehässä 36 dekaania eli 12 eläinradan merkkiä. Egyptistä on peräisin merkintöjä myös planeettojen ylennyksestä ja alennuksesta, siinä Auringon ylennys oli 19 astetta oinasta. Se syntyi siitä, kun kyseinen aste oli meridiaanissa silloin, kun Sirius nousi heliakisesti idässä ravun merkissä. Vastakohta 19 astetta vaakaa oli Auringon alennuksen kohta, jolloin planeetta oli kaikkein heikoimmillaan, kun taas ylennys merkitsi planeetan voiman ja merkityksen kohoamista. Se ei ole saanut alkujaan egyptistä, sillä babylonialaiset mainitsivat, että Mars on ylennyksessään kauriissa. Pliniuksen Historia naturalis -teoksessa mainitaan aste jo noin vuonna 70 jKr., kun Egyptissä järjestelmä kehittyi vasta 100 – 200 -luvulla jKr.
ASTROMINNA BLOGI 